Presiis Poro on kehitetty yhteistyössä Ranualaisen Perttu Mikon kanssa. Presiis Poron kehityksessä on ollut päämääränä edullinen ja toimiva rehu talven ruokintaan.

”Rehun kehitys on alkanut jo useampi vuosi sitten, alusta asti rehu on ollut hyvälaatuinen ja toimiva, joten siihen on tarvinnut tehdä vain pieniä muutoksia. Viimeisimpänä suurena muutoksena rehuun lisättiin orgaaniset hivenaineet”

Presiis Poro on testattu toimivaksi jo kolmen ruokintakauden aikana. Rehulla on päästy hyviin kasvuihin ja vaatimet, hirvaat sekä vasat ovat pärjänneet hyvin talven yli. Rehussa mukana olevilla orgaanisilla hivenaineilla on tuettu porojen terveyttä. Maittava, tasalaatuinen ja laadukas rae on tuonut varmuutta talven ruokintaan. Erityistä kiitosta rehu saa myös siitä, että se ei pölise.

”Maittava ja laadukas rae on helpottanut työtä, rehu maistuu poroille varmasti ja se ei pölise. Tällä rehulla ollaan kyllä päästy hyviin vasapainoihin ja kun on aidalla vertailtu, ei voi kyllä moittia.”

Rehun suunnittelussa on panostettu myös laadukkaisiin raaka-aineisiin. Presiis Poroon on lisätty mm. parhaimmat hivenaineemme ja glyserolia tukemaan energia-aineenvaihduntaa. Rehusta löytyy myös pötsin toimintaa tasapainottavaa soodaa ja kasviöljylisäys estämään paljehtumisia.

Kuljetukset poronrehujen osalta on saatu sujumaan hyvin ja kuljetuksien järjestely Feedexillä on todella joustavaa. Sopimusautoilijoiden kanssa kuormia saadaan tarvittaessa myös nopealla aikataululla liikkeelle.

”Yhteistyö niin poronrehujen kuin nautakarjan rehujen suhteen on toiminut hyvin. Tarve poronrehujen kehittämiseen oikeastaan lähtikin siitä, että saadaan kaikki palvelu samasta paikasta ja kaikki siilot täyteen samassa kuormassa!”

Yhteistyö Feedexin kanssa rehujen osalta toimii hyvin myös lypsykarjan parissa. Asiantuntevat ja käytännönläheiset alue-edustajat ja heidän mukanaan tuovat lisäpalvelut antavat tilalle paljon, sillä edustajat panostavat työhönsä kouluttautumalla viimeisimmän tiedon parissa ja jokaisella tilakäynnillä pyritään kehittämään toimintaa eteenpäin.

Alue-edustajilla on työkaluinaan käytössä mm. ruokinnansuunnitteluohjelmistot, appeen- ja lannanseulontavälineet sekä monipuolista ammattitaitoa.
Ongelmanratkaisu on toimintamme vahvuus!

Perttu

Lue lisää

SYKSY 2022 - HOMETOKSIINIT

Kasvukausi 2022 on takana. Satoa tuli onneksemme edellistä vuotta paremmin, mutta hometoksiinit näyttävät olevan nyt aiempia kausia suurempi riski. “Olen kuullut joskus hometoksiineista. Eikös ne ole niitä DON-juttuja viljassa?” Hometoksiineja esiintyy viljan lisäksi myös säilörehussa, kuivassa…

Hivenaineet ovat tärkeitä!

Hivenaineet, kuten sinkki, kupari, mangaani ja seleeni ovat välttämättömiä nautakarjan optimaaliselle terveydelle, kasvulle, lisääntymiselle ja vastustuskyvylle. Hivenaineet eli mikromineraalit sisältyvät aineenvaihduntaa sääteleviin entsyymeihin ja hormonien tuotantoon. Tämän lisäksi ne ovat…

Paranna pötsin toimintaa Optigenilla

Mitä on Optigen®? Optigen on Alltechin ei-valkuaistypen (NPN) lähde märehtijöille. Optigen on tekniikka, joka vapauttaa tasaisesti ammoniakkia pötsissä. Tällä tavoin pötsimikrobien typensaanti on tehokkaampaa kuin ruokittaessa kasviperäisillä valkuaislähteillä. Miten Optigen® toimii? Pötsin mikrobit…

Historian havinaa

Teksti Feedexin historiikista, joka kirjoitettiin yrityksen 25-vuotisjuhliin vuonna 2017 Kauan sitten seisoi hylätty tehdas Pohjanmaan lakeuksilla. Se kaikui tyhjänä, kunnes kaksi miestä jakoi vision: Tänne perustamme rehutehtaamme. Ensimmäiset vuodet, Karl-Gustav Höglund Karl-Gustav Höglundin…

Peltolaituri Oy – rohkeaa ja innokasta kehitystyötä

Peltolaituri Oy etsii avoimin mielin uusia ratkaisuja paremman tuotannon saavuttamiseksi. Umpilehmien ruokintaan panostaminen on yksi tärkeimmistä askelista. Härmän laakeilta pelloilta löytyy Peltolaituri Oy:n kolmen robotin navetta. Ari Peltokankaan osakeyhtiö on ollut toiminnassa uusissa tiloissa…